Post by Category : Blogi

Padelin pelaaminen Suomessa

Padel on kentällä pelattava peli, jota pelataan virallisten sääntöjen mukaan nelinpelinä, mutta myös kahdestaan pelaaminen on mahdollista kaksinpelikentällä. Kaksin pelatessa on hyvä harjoitella ja kehittää pelitaitojaan, sillä siinä saa paljon toistoja ja liikettä. Peli alkaa arpomalla syöttävä pari, jonka jälkeen vastapuoli vastaa syöttöön. Pallon tulee mennä verkon yli ja osua kerran vastapuolen kenttäpuoliskolle.

Historiaa

Padel on alkujaan lähtöisin Meksikosta, jossa se kehitettiin 1968. Sieltä se levisi Espanjaan ja pikkuhiljaa muualle Eurooppaan. Ympäri maailmaa Padelin harrastajia on jo 18 miljoonaa, eli kyse ei ole ihan pienestä pelistä. Espanjassa peli on edelleen erityisen suosittua, sieltä tulee kuusi miljoonaa Padelin pelaajaa. Suomeen peli rantautui vuonna 2003, ja Padelin harrastamiseen on täällä hyvät mahdollisuudet.

Padelin välineet

Padel harrastukseen löytyy kaikki tarvittava välineistö helposti. Etsi apuasi verkosta erilaisiin tarpeisiin. Pelaamiseen tarvitsee kengät, mailat, laukun mailoille ja pallot. Padelkengät ovat tärkeät, sillä pelissä liikutaan paljon ja nopeasti. Kengiltä vaaditaan hyvä pohjakuviointi, vahvistettu kanta, sekä tukeva mutta kevyt rakenne.

Harjoittelu

Padelin ammattimainen harjoittelu onnistuu kun on muutama innostunut kaveri, ja eri nettisivustoilta sekä Youtubesta löytyy paljon materiaalia oppimista varten. Padel välineisiin on tärkeää panostaa, sillä pelaamisesta tulee mukavampaa kunnon varusteilla. Akillesjännevammat ja tenniskyynärpää ovat tyypillisiä vammoja, joita pelikentällä voi tulla, ja hyvät varusteet auttavat myös ehkäisemään niitä.

Välineitä salibandyn pelaamiseen

Salibandy on palloilulaji, jonka kehittäjämaana pidetään Ruotsia. Se onkin pohjoismaissa ja myös Suomessa suosittu laji, jonka voi aloittaa suhteellisen matalalla kynnyksellä. Suomessa salibandyn pelaamiseen on myös monipuolisesti harrastusmahdollisuuksia. Lisätietoa harrastusmahdollisuuksista ja suomalaisesta salibandysta löydät Suomen Salibandyliiton sivuilta. Lue lisää salibandyvälineistä tästä artikkelista.

Mailalla ja pallolla pääset alkuun

Salibandyharrastuksen voi aloittaa hyvinkin yksinkertaisilla välineillä: tarvitset alkuun mailan ja pallon, joiden avulla harjoittelun voi aloittaa. Mailoja on monia erilaisia, ja eri ominaisuuksiin tutustumalla löytää itselle sopivan. Huomiota kannattaa kiinnittää esimerkiksi mailan pituuteen ja lavan jäykkyyteen.

Kengiksi sopivat aluksi tavalliset lenkkarit, mutta aktiiviharrastajalla voi olla myös urheiluun sopivat sisäpelikengät, sillä salibandya pelataan sisäkentillä. Ammattilaisten varustevalintoja seuraamalla saa vinkkejä myös omaan käyttöön. SalibandyTV:n sivuilta löytyy kootusti kaikki salibandylähetykset, jotta oman mielilajin seuraaminen on helppoa.

Oikea vaatetus tekee urheilusta mukavaa

Paljon juoksua ja nopeita spurtteja sisältävässä lajissa hiki virtaa. Siksi onkin tärkeää huolehtia siitä, että varusteet ovat lajiin sopivat. Hengittävät ja rennot vaatteet tekevät urheilun harrastamisesta mukavaa.

Axon tarjoaa erilaisia urheiluvaatteita esimerkiksi salibandyn harrastajille. Jos etsit esimerkiksi hikipantaa tai muita urheiluvaatteita salibandyn pelaamiseen, nämä voisivat sopia sinulle.

Varusteiltaan helppo harrastus

Salibandy on mukava laji myös aloittelijoille, koska varustehankintoihin ei tarvitse heti panostaa useita satoja euroja vaan myös pienemmillä hankinnoilla pääsee liikkeelle. Testaamalla löytää omat mieltymyksensä.

Puhelimen lisävarusteet urheilua harrastavalle

Kestävyyslajien, kuten juoksemisen tai kävelyn harrastaminen kuuluu usean urheilijan lajivalikoimaan. Lisää lajivinkkejä kestävyysurheiluun löydät täältä. Harrastitpa sitten salibandya tai mitä tahansa muuta joukkuelajia, hyödyt varmasti myös peruskestävyyden kehittymisestä aerobisen harjoittelun kautta. Puhelin on tärkeä turvavaruste lenkkeillessä. Sillä voit ottaa nopeasti yhteyttä hätätilanteissa. Jotta liikkuminen puhelimen kanssa olisi miellyttävää, kannattaa panostaa muutamiin lisävarusteisiin, joita esittelemme alla tarkemmin.

Puhelimen säilytys liikkuessa

Mikäli haluat puhelimesi kulkevan mukana myös lenkilläsi, voisivat muutamat säilytyksen lisävarusteet olla sinulle hyödyllisiä. Liikkuessa puhelinta on helppo säilyttää joko vyötärölaukussa tai kännykkäpussissa. Mikäli puhelimesi altistuu kosteudelle, kannattaa valita kosteutta kestävä tai vesitiivis malli. Muita ominaisuuksia, joihin kannattaa kiinnittää huomiota laukkua tai pussia valitessa ovat laukun paino, heijastavuus ja lisäsäilytysmahdollisuudet korteille, avaimille sekä juomapullolle.

Kuulokkeet urheiluharrastukseen

Liikkuessa puhelin kannattaa yhdistää langattomiin kuulokkeisiin. Tällöin sinun ei tarvitse erikseen kaivella puhelinta taskustasi, mikäli joku soittaa siihen, vaan voit vastata ja puhua kätevästi kuulokkeidesi kautta. Voit myös kuunnella kuulokkeilla lempimusiikkiasi tai vaikka kuunnella äänikirjaa. Urheiltua tulee kuin huomaamatta, mukavaa kirjaa tai musiikkia kuunnellessa.

Muita hyödyllisiä varusteita

Mikäli et tarvitse lenkille mukaan paljon tilaa vieviä varusteita puhelimen lisäksi, voi käsivarsikotelo olla hyvä valinta. Lenkkeilytietojen seuraaminen on helppoa käteen kiinnitetyn käsivarsikotelon kautta. Näet siitä kätevästi myös esimerkiksi viestit, ilman, että sinun tarvitsee kaivaa puhelinta esille laukustasi. Monista käsivarsikoteloista löytyy myös avaintasku ja aukko kuulokkeille, joten saat myös ne kätevästi mukaan lenkillesi.

Manchester United – Manchesterin punainen puoli

Englantilainen Manchester United on vuonna 1878 perustettu jalkapalloseura, joka pelaa Valioliigassa. Se on toinen kahdesta Manchesterissä majailevista jalkapalloseuroista. Seura on yksi maailman suurimmista ja seuratuimmista joukkueista. Manchester Unitedin kotistadion on Old Trafford. Kesästä 2022 lähtien Manchester Unitedia on luotsannut alankomaalainen valmentaja Erik ten Hag. Tästä artikkelista löydät lisätietoa tästä legendaarisesta seurasta.

Historiaa ja tiukkoja paikalliskamppailuja

Viime vuosina Manchester United, lempinimeltään punaiset paholaiset, on jäänyt paikallisvastustajansa Manchester Cityn jalkoihin. Manchesterilaisseurojen keskinäiset kamppailut ovatkin fanien näkökulmasta kiintoisia, mutta legendaarisempi kilpakumppani löytyy Manchesterin ulkopuolelta.

Manchester Unitedin ja Liverpool FC:n väliset kamppailut ovat yksi englantilaisen jalkapallon seuratuimpia tapahtumia. Monet fanit, media ja pelaajat ovat sitä mieltä, että näiden kahden väliset ottelut ovat jopa tärkeämpiä kuin kamppailut paikallisvastustajien kanssa. Tämä ei olekaan ihme, sillä viholliskamppailu juontaa juurensa pitkälle historiaan ja kyseessä on kaksi englantilaisen jalkapallon menestyksekkäintä jalkapalloseuraa.

Tunnusta oman seuran väriä

Yhtenä maailman suurimmista jalkapalloseuroista Manchester Unitedilla on faneja ympäri maapalloa. Maailmanlaajuisesti kannattajia on jopa 300 miljoonaa. Myös Suomessa toimii vuonna 2003 perustettu virallinen kannatusyhdistys MUSCOF ry, johon ovat tervetulleita kaikki Manchester Unitedia kannattavat suomalaiset.

Jos oman seuran fanituotteet kiinnostavat, Supporters Place tarjoaa laajan valikoiman eri seurojen tuotteita. Voit tilata netistä tuotteita suoraan kotiisi. Oman seuran väriä tunnustamalla fanikokemusta tulee käsinkosketeltavaa, ja yhteenkuuluvaisuuden tunne muiden fanien kanssa on konkreettinen.

Onko Liverpool FC suosikkijoukkueesi?

Jalkapallojoukkue Liverpool FC on englantilainen jalkapallojoukkue, joka pelaa Valioliigassa. Monille suomalaisillekin tuttu Liverpool on perustettu vuonna 1892, ja sen kotikenttä on alusta alkaen ollut Liverpoolissa sijaitseva Anfield. Joukkueella on erittäin paljon faneja ympäri maailmaa, ja Liverpool kokoaakin monet fanit katsomoihin paikan päälle ja kotiin tv:n ääreen.

Joukkue on kerännyt matkallaan paljon voittoja, sillä Liverpoolilla on taskussaan englantilaisjoukkueista eniten Euroopan cupin ja Mestarien liigan voittoja. Suomessa Liverpool FC:llä on oma tukiyhdistys, joka muun muassa harjoittaa hyväntekeväisyyttä, ja sillä on ollut vuodesta 2008 oikeus anoa lippuja LFC:n valioliigan kotipeleihin.

Liverpool FC:n pahimpiin vastuksiin kuuluu varmastikin Valioliigassa pelaava Manchester United, jolla on eniten Englannin pääsarjamestaruuksia, kun Liverpoolilla on niitä toisiksi eniten. Toinen kova vastus on Everton, ja kun Liverpool ja Everton pelaavat toisiaan vastaan, näitä pelejä kutsutaan Merseysiden derbyksi.

Mistä voi ostaa fanituotteita?

Kun jalkapalloa pääsee katsomaan paikan päälle, on syytä varmistaa, että katsomo on varmasti oikea, jotta fanituotteita voi pitää yhteisöllisesti esillä muiden kannattajien kanssa. Tuotteita kannattajille on mahdollista hankkia netin kautta.

Fanituotteissa toistuvat Liverpool FC:n teemavärit kuten punainen ja keltainen, jotka näkyvät myös joukkueen peliasuissa. Erilaisia fanituotteita löytyy lippalakista kokonaisiin peliasuihin. Vaatteita löytyy esimerkiksi huppareita joukkueen logoilla varustettuna. Klikkaa tästä jatkaaksesi pohjoismaiden suurimpaan Liverpool kauppaan, josta löydät monenlaisia fanituotteita.

Vedonlyönnin kohteena salibandy

Jatkuvasti suosiotaan nostava salibandy on päässyt hiljalleen myös vedonlyöntiä harrastavien suosioon. Pohjoismaissa salibandy on suosittu harrastus, sillä sitä harrastetaan kolmanneksi eniten, heti jääkiekon ja jalkapallon jälkeen. Suomessa onkin jo kansainvälisissä kilpailuissa menestyvä maajoukkue, vaikka laji on vielä suhteellisen nuori. Kansainvälisen menestyksen myötä, myös vedonlyöjien kiinnostus lajia kohtaan on noussut.

Pohjoismaissa lajista on kehittynyt uusi suosikki vanhojen perinteisten lajien rinnalle. Suomessa korkein sarjataso on salibandyliiga, jossa pelaa 14 joukkuetta. Myös naisilla on oma sarjansa, Naisten Salibandyliiga.

Miesten sarjaa Suomessa hallinnoi Seinäjoen peliveljet ja naisten sarjassa hallitseva Suomen mestari on tamperelainen Classic. Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut järjestetään miehille parillisina vuosina ja naisille parittomina vuosina. Miesten ja naisten maailmanmestaruuskilpailuissa pelataan samoilla säännöillä. Suomi on voittanut maailmanmestaruuskilpailuissa kaksi kultaa, kahdeksan hopeaa ja kaksi pronssia. Parhaiten maailmanmestaruuskilpailuissa on pärjännyt salibandyn perustajamaa ja naapurimme Ruotsi.

Pohjoismainen laji palkitsee tietäjänsä

Salibandyssa vedonlyöntimahdollisuuksia on sekä miesten että naisten sarjaan. Miesten sarjassa vetoa on mahdollista lyödä myös alemmissa divarisarjoissa. Koska salibandysta lyödään vetoa pääasiassa Pohjoismaissa, on lajin tuntevalle voittomahdollisuudet varsin mukavat. Myös vedonlyöntiharrastuksen aloittelija voi päästä hyville tuotoille, kunhan jaksaa haalia lajista vähintäänkin perustietämyksen.

Parhaimmat mahdollisuudet ovat kuitenkin lajin ja joukkueet tunteville, jotka osaavat ennustaa peliä paremmin kuin vedonlyöntiyhtiöt. Lajiin tutustuminen kannattaa, sillä salibandy on vedonlyöntiyhtiöille huomattavasti vieraampi laji, kuin esimerkiksi jääkiekko tai jalkapallo. Tämän vuoksi kertoimet eivät aina täsmää niin tarkasti ja voitot voivat olla paikoin erittäin hyviä.

Tietoja salibandyn vedonlyöntikertoimista löytyy esimerkiksi sellaisilla sivustoilla, kuin Nettikasino.info, jotka tarjoavat mahdollisuuksia lyödä vetoa useasta eri urheilulajista. Salibandy vedonlyöntilajina on helppo myös siksi, että runkosarjan aikana joukkueet kohtaavat vain kaksi kertaa. Näin ollen kilpailuista on aloittelijankin helppo pysyä kärryillä. Tänä vuonna salibandyn maailmanmestaruuskisat käydään joulukuussa Riikassa.

Urheiluvedonlyönti on ylipäätään suosittu harrastus, josta nauttivat etenkin urheilusta kiinnostuneet vedonlyöjät. Urheilulyönnistä tekee mielenkiintoista sen mahdollinen ennustaminen, jolloin voitot eivät ole pelkästään tuurista kiinni. Toki myös esimerkiksi pokeripeleissä ynnä muissa strategiapeleissä omalla ajattelutyöllä on paljon merkitystä voittomahdollisuuksissa. Suomalaisille penkkiurheilu on sen verran tuttua puuhaa, että siitä on paljon apua voittavaa urheilujoukkuetta veikatessa.

Superliiga

Superliiga on Ruotsissa pelattavan salibandyn korkein sarjataso. Ruotsi on perinteisesti ollut kova salibandymaa, joka on pieksänyt vastustajiaan kisoissa kuin kisoissa. Aiemmin Ruotsin korkein sarjataso salibandyssa oli 1-divisioona, mutta vuonna 1995 perustettiin Elitserien, joka korvasi tämän divisioonan. Tosin, jo vuonna 1983 pelattiin ensimmäinen mestaruuskausi. Ensimmäiset vuodet pelattiin kahdessa lohkossa, pohjoisena ja etelänä ja vuodesta 1999 alettiin pelaamaan vain yhtä maanlaajuista sarjaa. Elitserieniä se tunnettiin aina vuoteen 2007 asti, jolloin nimi vaihdettiin Superliigaksi. Tällöin myös sarjassa pelaavien joukkueiden määrä vakiintui nykyiseen 14 joukkueeseen.

Kauden aikana nähdään 26 runkosarjan ottelua, kun kukin joukkue pelaa muita vastaan kerran kotona ja kerran vieraissa. Tämän jälkeen ohjelmassa nähdään pudotuspelit, joihin kelpuutetaan kahdeksan parasta joukkuetta. Puoliväli- ja välierät pelataan viiden ottelun systeemillä, ja kolme voittoa riittää pääsemään jatkoon. Finaalissa nähdään vain yksi ratkaiseva joukkue. Kaikista eniten sarjassa voittoja on takanaan IBK Lockerudilla, joka on viidesti tykittänyt Ruotsin mestariksi, mutta ei enää pelaa sarjassa. Toiseksi eniten mestaruuksia on yhä mukana olevalla Warberg IC:llä, jotka ovat mestariksi päätyneet neljästi. Mestaruuttaan puolustamaa IBF Falun.

IBF Falunin runkosarjan pelit sujuivatkin varsin mallikkaasti, ja tuloksena oli runkosarjan ykköspaikka Storvreta IBK:n ollessa tiukasti kannoilla. Muut välieriin päässeet joukkueet olivat Pixbo Wallenstam IBK, AIK IBF, Warberg IC, FC Helsingborg, Hide-a-lite Mullsjö AIS sekä Växjö IBK. Ensimmäiset puolivälierät on nyt pelattu, ja kolme neljästä otteluparista päätyivät vierasjoukkueen voittoon, ja neljäs ottelu tasan. Mutta vielä tarvitaan voittaneille joukkueille kaksi voittoa lisää, jotta paikka välieriin olisi selvä. Ottelut voi netissä seurata, ja uusimmat kertoimet tullaan näkemään Betssonin verkkosivuilta.

Ruotsin Superliigassa on nähty myös monia suomalaisia salibandyn pelaajia ja Mika Kohosella on yhä hallussaan yhden kauden piste-ennätys Ruotsin liigassa. Tämän hetken Suomen maajoukkueesta Ruotsin joukkueissa pelaavat mm. Oscar Hänninen (Linköping IBK) sekä Jani Kukkola (FC Helsingborg). Muita suomalaisia ovat ainakin Mika Moilanen, Rickie Hyvärinen, Hannes Öhman, Tero Tiitu sekä Jukka Kinnunen. Suomalaiset ovat siis varsin haluttuja pelaajia myös naapurimaan liigaan, vaikka Ruotsi itsessäänkin on kova salibandymaa.

Salibandykisat Suomessa

Salibandyssä kisaillaan monella eri taholla. Kansallisella tasolla miesten sarjassa löytyy sarjoja kuudenteen divariin asti ja naisissa neljään. Nuoret kilpailevat aktiivisesti kansallisella tasolla sekä myös kansainvälisellä tasolla. Juuri vasta pelattiin salibandyn MM-kisojen naisten kisat Tsekeissä, jossa Ruotsin naiset kaatoivat Suomen finaaliottelussa 1-5. Miehet ja naiset siis kilpailevat eri vuosina ja aina parittomina vuosina on naisten sekä poikien kisat, parillisina miesten ja tyttöjen kisat. Osoitteesta http://yle.fi/urheilu/salibandy/ löytyy kelpo infoa otteluista niin mm-tasolla kuin kansainvälisellä.

Koska salibandy on niin suosittu harrastus, löytyy myös puulaakikisoja mm. firmojen sisältä. Opiskelijoilla on omat sarjansa jossa he ottavat mittaa toisistaan mm. SM-kisoissa asti. Kouluissa pelataan koulujenvälisiä salibandykisoja. Oman alueen kisoista saa tietoa paikallisen salibandyseuran ilmoitteluja seuraamalla.

Salibandyn tulevia otteluita

Salibandyliigan kausi 2013–2014 alkaa olemaan puolessa välissä, johan sitä on syyskuun lopusta asti pelattukin ympäri Suomea. Enää muutama peli ennen joulutaukoa, mm. Tampere Areenalla Classic kohtaa Loviisan Torin  tänään ja perjantaina pelataan runkosarjassa vielä ainakin Turussa, Oulussa, uudelleen Tampereella, Seinäjoella, Helsingissä ja Jyväskylässä eli melkoisen täysi kierros. Ja muutama muukin ottelu edeltää joulua. Ihan täysin levossa eivät joukkueet kylläkään saa joulun ja uuden vuoden välissäkää olla, sillä heti tapanin päivän jälkeen pelataan taas Tampereella paikallisottelu Classic vastaan Koovee.

Tiesithän muuten, että myös salibandytuloksia voi käydä veikkaamassa vaikka sivulla eli Betsafessa. Salibandylle löytyy oma osio, jossa voi käydä veikkaamassa ottelun voittajaa. Kuten tuo ensin mainittu peli Classic vastaan Tor. Classicilla näyttäisi olevan ennakkosuosikin asema ja sille tarjotaan ujoa kerrointa 1.04 Torin kertoimen ollessa 12.5. Sivusto näyttää myös miten joukkue on sijoittunut sarjataulukossa ja kuinka edelliset ottelut ovat sujuneet.

Salibandyn tulevia otteluita voi käydä seuraamassa osoitteesta josta löytyy kaikki, siis aivan kaikki salibandyliiton ottelut naisista miehiin, junnuista .. noh.. junnuista senioreihin. Osoitteesta taas löytyy aivan kaikki muu viimeisin tieto salibandyn osalta uutiset-osiosta on se sitten liigaa tai maaottelutietoa. Juuri vastikään loppuivat naisten MM- kisat, ja liigan sivulta löytyy mm. pelaajien tunnelmia otteluista ja fiiliksiä ennen pelejä. Suomen naisethan hienosti pääsivät finaaliin jossa lajin kuningasmaa Ruotsi pöllytti Suomen naisia viidellä maalilla suomityttöjen saadessa vain kaksi. Mutta eihän hopea häpeä ole vai miten sitä sanotaan? Ei ehkä juuri tappion koettua osata nähdä valoisia puolia mutta voisihan se hullumminkin olla. Ensi vuonna on vuorossa miesten kisat, sillä MM-kisat järjestetään salibandyssa niin, että naiset kisaavat parittomina vuosina ja miehet parillisina.

SM-liigan lisäksi meneillään on myös Suomen Cup, TEHO Sport jossa tällä kaudella on mukana 106 joukkuetta ympäri Suomen. Cup alkoi alueellisina turnauskisoina, ja kussakin lohkossa oli mukana 4-5 joukkuetta. Loppusarjan ottelut käydään yksittäisinä otteluina ja tammikuun 25. päivä näemme cupin finaalin. Salibandyliigassa mukana olevat joukkueet pääsevät kisaan mukaan vasta 5. kierrokselta ja divarijoukkueet neljänneltä, jotta muillakin joukkueilla olisi parempi onni kisoissa. Viime vuoden Cup-voittaja on Jyväskylän Happee, joka voitti jatkoajalla Classicin Tampereelta 8-7. Happee siis kuittasi kisan pääpalkinnon 10 000 euroa.

Myös naisten liigassa päästään pian ansaitulle joulutauolle, ja toisin kuin miehet, heidän taukonsa kestääkin ensi vuoteen asti. Sitä ennen vielä kuitenkin Porvoossa PSS kohtaa Lappeenrannan NST:en. Myöskin mm. Tampereella, Helsingissä ja Jyväskylässä pelataan ennen kauden loppumista. Eli Happee kohtaa Oulun, Erä SB-Pron ja TPS Turussa Kajaanin Papaksen.

Suomen salibandyjoukkueita

Salibandy on suosittu harrastelaji ja joka paikkakunnalta kyllä löytyy oma joukkueensa. Useimmat joukkueet on perustettu 90-luvulla, joka olikin salibandyn kulta-aikaa ja lajin harrastajamäärät nousivat silloin nopeaan tahtiin. Sittemmin salibandy on vakiutunut yhdeksi suomalaisten lempilajeista.

Tampereelta löytyy useampikin lajille omistautunut joukkue. Sekä Salibandy Club Classicin, että Kooveen nais- ja miesjoukkueet pelaavat korkeimmalla tasolla salibandyliigassa. Helsingistä löytyy niinikään kaksi huipputason joukkuetta, nimittäin Tapanilan Erä ja Salibandyseura Viikingit. Myös muilta paikkakunnilta löytyy menestysjoukkueita. Joukkue nimeltä Happee on jyväskyläläinen. Espoosta taas löytyy joukkue nimeltään Happee ja Joensuusta Josba. Pohjois-Suomen joukkueet eivät ole yltäneet ihan yhtä korkealle, sillä liigan pohjoisin joukkue löytyy Oulusta – kyseessä on Oulun luistinseura eli OLS.